Turun ammattikorkeakoulu motivoi ja innovoi
Turun ammattikorkeakoulu on kansainvälinen ja innovatiivinen koulu, joka tarjoaa opiskelijoilleen vahvat eväät työelämään. Käytännönläheiset opetusmenetelmät sekä monipuolinen koulutusohjelmavalikoima tekevät Turun ammattikorkeakoulusta korkeatasoisen opiskeluympäristön.
Turun ammattikorkeakoulu korostaa innovaatiopedagogiikkaan perustuvaa opetusta, jossa opetus yhdistyy tutkimus- ja kehitystyöhön. Innovoivassa ympäristössä uusia ajatuksia ja idoita kannustetaan ja tuetaan.
Tatu Laine, 23, Tietotekniikan opiskelija
”Opetustavat ovat ongelmalähtöisiä”
Abina
En tiennyt lukiossa vielä oikein mitä haluaisin tehdä, joten luin vähän kaikkea. Jokin tietotekniikka tai media-ala oli mielessä. Pidin lukion jälkeen kaksi välivuotta. Töiden tekeminen välivuosien aikana oli hyvä, koska silloin itselleni selkeni, että tietotekniikka nimenomaan kiinnostaa. Hain ja pääsin ammattikouluun, mutten mennyt, koska halusin korkeakouluun. Päädyin lopulta Turun ammattokorkeakouluun.
AMK:ssa
Meillä tietotekniikan opiskelijoilla tilat ja rakennus on ehkä maailman parhaat, eli puitteet on aivan loistavat. Opiskelijayhteisöt ovat aktiivisia ja niiden järjestämien aktiviteettien kautta saa helposti ystäviä. Koulussamme on hyvä opiskelijahenki. Insinööriltä vaaditaan itsenäisyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, joten opetustavatkin ovat paljon ongelmalähtöisiä. Suuntautua voi monenlaiseen, esimerkiksi peliteknologiaan, joka on Turussa aivan uusi linja.
Töissä
Perustin viime syksynä oman yrityksen, Nordic edun, joka kehittää opetuksen pelillistämistä. Yritys syntyi BoostTurun yrityskiihdyttämöohjelman innoittama. Tällä hetkellä teemme esimerkiksi matematiikan oppimateriaaleja täysin uusiksi iPadille. Oman yrityksen pyörittäminen on todella rankkaa, hauskaa ja opettavaista. Tavoitteeni on valmistua ammattikorkeakoulusta vuoden etuajassa, syventää opintoja yliopistossa ja jatkaa samalla oman yrityksen pyörittämistä.
Lottaliina Dahlroos, 27, Laboratoriotekniikan opiskelija
”Turussa on loistava opiskeluilmapiiri.”
Abina
Abivuosi oli mukavaa aikaa, huoletonta ja koko tulevaisuus edessä! Biologia ja kemia kiinnosti jo silloin paljon, etenkin kemia. Kun kirjoitin ylioppilaaksi, laboratoriotekniikan korkeakouluohjelmaa ei edes ollut olemassa. Pidin välivuosia ja opiskelin sitten ammattikoulussa laborantiksi. Laboratoriatekniikka oli seuraava luonnollinen vaihe, ja hain Turun ammattikorkeakouluun, jossa linja oli ihan uusi.
AMK:ssa
Halusin tähän ohjelmaan todella paljon ja tuntui, että hakuprosessi kesti ikuisuuden! Oli ihanaa saada lopulta se paksu kirjekuori. Olen viihtynyt todella hyvin, täällä on hyvä opiskeluilmapiiri. Opettajat on kannustavia ja mukavia. Meillä on vahva tutortoiminta koulussa, joten kukaan ei putoa joukosta ja luokkahenki on hyvä. Laboratoriotekniikan vahvuuksia Turun amk:ssa on ehdottomasti laadukas opetus ja hienot ja uudet laboratioriotilat.
Töissä
Olen ollut useissa eri alan töissä, kuten Norilsk Nickel Harjavalta Oy:llä, Wallac Oy:llä ja Olkiluodon ydinvoimalassa. Laboratoriotyössä mahtavaa on teorian ja käytännön yhdistäminen, ja se onkin yksi syy miksi valitsin alan. Tulevaisuudessa haluaisin matkustella tai työskennellä ulkomailla. Suuntautumismahdollisuuksia on paljon, sillä monella alalla tarvitaan laboratoriotekniikan insinöörejä. Markkinointi ja myynti kiinnostaa. Tutkimus- ja tuotekehitys on myös ollut suosittu suunta luokkakavereiden keskuudessa.
Harry Johansson, 24, Koneautomaatiotekniikan opiskelija
”Pidän tekniikasta ja haluan tehdä ihmisten kanssa töitä – insinööriopinnot oli minulle onnistunut valinta”
Abina
Abivuosi oli kiireistä aikaa. Halusin saada hyvät arvosanat, jotta pääsisin hyvään jatko-opiskelupaikkaan. Psykologia ja filosofia kiinnostivat lukiossa paljon. Halusin lukion jälkeen yliopistoon ja opiskelin vuoden verran avoimessa yliopistossa. Se ei ollut minun juttuni, koska yliopiston opetusmenetelmät eivät sopineet minulle. Tekniikka alkoi kiinnostaa enemmän, ja päätin lähteä ammattikorkeakouluun.
AMK:ssa
Turun ammattikorkeakoulussa viihdyn, tämä on minulle aivan oikea paikka opiskella. Välivuosista oli hyötyä sillä opin millainen opiskelija olen: joskus sen oman tien voi löytää eri tavalla, kun on ajatellut. Meidän koulussa tilat, henkilökunta ja opiskelijat tukevat kaikki toisiaan, eli puitteet ovat huiput. Kaikki on kohdallaan meidän oppilaitoksessa.
Töissä
Olen ollut kesätöissä automaatioasennusfirmassa, jossa olen tehnyt sähkö- ja automaatioasennusta sekä laskentatöitä. Mutta minusta tulee kyllä isona opettaja. Olen hyvin ihmisläheinen ja haluan tehdä ihmisten kanssa töitä. Olen toiminut opettaja-assistenttina omassa koulussani, auttaen aloittelevia opiskelijoita. Opettajana pääsisin yhdistämään kaksi minua kiinnostavaa asiaa: tekniikan ja psykologian.
Tekniikan alalla voit opiskella:
- auto- ja kuljetustekniikka
- bio- ja elintarviketekniikka
- informaatiotekniikka
- elektroniikka
- kone- ja tuotantotekniikka
- rakennusalan työnjohto
- rakennustekniikka
- tietotekniikka
- tuotantotalous
Amk:n kaikki 34 koulutusohjelmaa ja 70 eri suuntautumisvaihtoehtoa löydät osoitteesta www.turkuamk.fi
Teksti: Helena Hyvönen
Kuva: Teemu Granström





