Turkuamk: Mikko Toivanen

Terveysala on itsenäisten ja vastuullisten ihmisten ala, palkitseva työ vaatii empatiakykyä

Terveysalan töissä paitsi hoidetaan sairaita ihmisiä, myös ennaltaehkäistään sairauksia ja edistetään ihmisten terveyttä. Työ terveydenhuollossa on ihmisläheistä ja vastuu toisista on suuri. Hoitotyössä korostuu kyky tulla kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen.

Oma työ on hallittava hyvin, ja tietoa ja taitoja on osattava soveltaa käytäntöön nopeasti. Alan työnäkymät ovat erinomaiset.

Opiskelu

Terveysalaa voi opiskella monessa ammattikorkeakoulussa ympäri Suomen. Tutkintoja ovat esimerkiksi sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, kuntoutuksen ohjaaja, röntgenhoitaja, apuvälineteknikko, bioanalyytikko, fysioterapeutti, toimintaterapeutti, jalkaterapeutti, osteopaatti, geronomi. Yliopistoista voi valmistua esimerkiksi lääkäriksi, terveystieteen maisteriksi, ravitsemusterapeutiksi tai puheterapeutiksi.

Opiskeluaika:

Ammattikorkeakouluissa on monenlaisia terveysalan tutkintoja. Opiskeluaika on yleensä 3,5 vuotta. Lääketieteen lisensiaatin tutkinnon opintojen tavoitesuoritusaika on 6 vuotta, maisterintutkintojen 5 vuotta.

Opiskelijatarina – Mikko Toivanen, 23, sairaanhoitajaopiskelija:

En ollut vielä lukiossa varma, minne halusin opiskelemaan. Mietin poliisikoulua, mutta armeijan aikana ajatukset muuttuivat. Tein myös pari vuotta töitä ennen jatko-opintoja, ja sinä aikana kiinnostuin hoitoalasta.

Opiskelu Turun ammattikorkeakoulussa on ollut erittäin mielenkiintoista. Opettajat ovat ammattitaitoisia, heillä on monen vuoden käytännön työkokemus alalta. Tunnelma koulussa on viihtyisä, ja olen saanut paljon kavereita.

En ole itse tehnyt vielä hoitoalan töitä, mutta haluaisin suuntautua akuuttihoitoon ja työskennellä mahdollisesti ambulanssissa. Se olisi monipuolista työtä, jossa ei kahta samanlaista päivää tulisi vastaan. Uskon, että tulevaisuudessa hoitoalalla riittää runsaasti töitä.

Työllistyminen

Alan työllisyystilanne on hyvä, työntekijöistä on jopa pulaa. Terveyspalvelut työllistävät maassamme noin 180 000 henkilöä. Näistä henkilöistä noin 35 000 eli 20 prosenttia työskentelee terveyspalveluja tarjoavissa yrityksissä ja järjestöissä. Yksityinen terveydenhuoltosektori kasvaa ja sinne syntyy tasaisesti uusia työpaikkoja.


Lisätietoa

Terveysalalla työskennellään ihmisten kanssa ja heitä varten. Työssä vaaditaan ihmissuhde-, vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja sekä kykyä työskennellä tiimeissä ja projekteissa. Toisen tilanteeseen on osattava eläytyä ja ottamaan vastuuta ratkaisuista, jotka ovat välillä vaikeitakin. Ala vaatii vankkaa ammattitaitoa, jota on koko ajan pidettävä yllä ja omaksuttava uutta, kun menetelmät ja välineet kehittyvät nopeasti.

Lisää tietoa terveysalasta löydät osoitteesta: www.arvostan.fi