Sosiaaliala on niille, jotka haluavat auttaa toisia ihmisiä

Sosiaalialan ammattilaiset tekevät arvokasta työtä. Ala antaa mahdollisuuden tehdä käytännönläheistä työtä ihmisten parissa ja ehkäistä syrjäytymistä. Korkeasti koulutetut ammattilaiset toimivat hyvinvoinnin asiantuntijoina ja osaajina monipuolisissa työpaikoissa.

Työnäkymät ovat erinomaiset. Työssä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa työn sisältöön ja omaan urakehitykseen.

Opiskelu

Sosiaalityöhön pätevöityy suorittamalla ylemmän korkeakoulututkinnon, joka sisältää sosiaalityön pääopinnot, esim. yhteiskuntatieteiden maisteri tai valtiotieteiden maisteri. Opiskelun tavoiteaika on 5 vuotta.

Sosiaalialan ohjaukseen pätevöityy suorittamalla sosionomin, geronomin tai kuntoutuksen ohjaajan AMK-tutkinnon, opiskeluaika noin 3,5 vuotta.

Opiskelupaikat:

Sosiaalialan koulutusta on tarjolla monella paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Tutkintoja ovat muun muassa sosionomi, geronomi ja kuntoutuksen ohjaaja. Yliopistoissa voi opiskella esimerkiksi yhteiskuntatieteitä tai valtiotieteitä ja hakeutua näin sosiaalialalle.

Opiskelijatarina – Hanna Saarinen, 30, toimintaterapiaopiskelija:

“Unelmatyö voisi olla askarteluohjaaja päiväkeskuksessa.”

Lukiossa ajattelin, että menen yliopistoon lukemaan kieliä. Ajan kuluessa ajatukset muuttuivat ja mietin, missä on työpaikkoja ja mikä on työnä oikeasti mukavaa. Tajusin, että haluan ehdottomasti ammattikorkeakouluun.

Etsin netistä eri ammatteja ja tein testejä ja törmäsin toimintaterapiaan. Toimitaterapiassa kiinnosti ihmisläheisyys ja mahdollisuus olla luova. Löysin itsestä ominaisuuksia, joita tässä ammatissa tarvitaan, kuten empaattisuus ja vuorovaikutustaidot.

Opiskelu on todella mahtavaa ja antaa hienoja kokemuksia, joita pelkästään työelämässä ei saisi. Meillä on tiivis luokka ja käytännönläheistä opetusta. Unelmatyö voisi olla jokin askarteluohjaaja päiväkeskuksessa, jossa kävisi eri asiakasryhmiä kuten vanhuksia tai päihdeongelmaisia.

 

Työllistyminen

Sosiaaliala työllistää 190 000 ihmistä. Töitä on tarjolla ympäri Suomen niin yrityksissä kuin julkisella sektorilla.


Lisätietoa

Sosiaaliala on palveluala, jonka asiakkaana meistä jokainen on jossakin elämänsä vaiheessa. Työ sisältää esimerkiksi ongelmien ennaltaehkäisemistä, palvelujen tuottamista, ratkaisuvaihtoehtojen etsimistä, arviointia ja seurantaa sekä päätöksentekoa. Ala kasvaa ja monipuolistuu ja sinulla on mahdollisuus työskennellä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Alan ammattilaisena voit myös ryhtyä yrittäjäksi.

Lisää tietoa sosiaalialasta löydät osoitteesta: www.arvostan.fi