Sara abina
Tietojohtaminen ei ollut ykkösvaihtoehtoni kirjoitusten jälkeen, mutta vuoden sitä opiskeltuani huomasin, että tämähän on siisti juttu. Pääsykokeissa tein matematiikan ja kemian kokeet, jotka tuntuivat kirjoituksiin verrattuna melko soveltavilta. Valmistauduin pääsykokeisiin laskeskelemalla noin kuukauden ajan vanhoja pääsykokeita sekä harjoitustehtäviä.
Sara TTY:llä
Opiskelu Tampereen teknillisessä yliopistossa on vapaata ja melko rentoa. Koulutusmahdollisuudet ovat melkein rajattomat, joten jokainen opiskelija voi rakentaa mieleisensä tutkinnon. Koulutuksen monipuolisuuden lisäksi yhteisöllisyys ja yleinen ilmapiiri tekevät TTY:stä ainutlaatuisen paikan opiskella. Ja onhan koko teekkarikulttuuri ihan oma maailmansa!
Sara töissä
Arvostan koulutusohjelmani erittäin korkealle, sillä tietojohtajaksi valmistuvat pystyvät erikoisosaamisensa turvin yhdistämään eri alojen tiedot ja taidot kompaktiksi kokonaisuudeksi, jollaisesta on kova kysyntä moderneilla työmarkkinoilla. Haluaisin työskennellä kansainvälisessä yrityksessä ja unelmatyöpaikkani voisikin olla esimerkiksi jokin globaali pankki.


















