Abit.fi 2010 - etusivuMitä lukion jälkeen?AbivuosiOpiskelijaelämä



Juhon ja Artun mielestä Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa opiskelussa parasta on opintojen joustavuus. Opiskelija voi aidosti vaikuttaa omiin opintoihinsa.

www.kymk.fi


HAKU suomenkielisiin ohjelmiin 1.3.-16.4.2010

www.amkhaku.fi

Juho abina

Kävin ammattilukion ja valmistuin ammattikoulusta puusepäksi, joten puuala kiinnosti jo silloin. Alavalintani oli siis selvä. Pääsykokeet olivat melko laajat, mutta täytyy myöntää, etten juurikaan valmistautunut niihin. Haluamalleni linjalle oli suhteellisen vähän hakijoita samaan aikaan, joten pääsin sisään aika helposti.

Juho KyAMK:ssa

Opiskelu Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa on mukavaa ja vapaata. Olen viihtynyt täällä oikein hyvin. Opinnot ovat mielenkiintoisia, joten niihin jaksaa myös panostaa. Parasta KyAMK:ssa on opintojen ja opettajien joustavuus. Opiskelijalla on aidosti mahdollisuus vaikuttaa omaan opiskeluun, mikä on mielestäni tärkeää.

Juho töissä

Arvostan puutekniikan eri alojen ammatit korkealle, sillä esimerkiksi työnjohtotehtävät ovat vastuullisia ja haasteellisia ammatteja, joissa vaaditaan ammattitaitoa. Pidän työstä, jossa pääsee vaikuttamaan jonkin tuotteen, työtavan tai koneen kehitykseen. Toivon, että olen viiden vuoden päästä tällaisen työn parissa.

Arttu abina

Lukiossa olin kiinnostunut eniten liikunnasta ja yhteiskuntaopista. Valitsin puutekniikan koulutusohjelman sahatavaraa tuottavan perheyrityksen takia. Pääsykokeessa oli melko paljon erilaisia laskuja, mutta menin siihen ihan lukiossa hankittujen tietojen pohjalta, eli en valmistautunut siihen mitenkään erikseen. Rennosti fiilispohjalta.

Arttu KyAMKissa

Opiskelu Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa on joustavaa - ja hauskaakin! Pieniä motivaatiokatkoksia tulee välillä kaikille, mutta olen kuitenkin viihtynyt opintojeni parissa todella hyvin. Parasta KyAMK:ssa on ehdottomasti juuri joustavuus, sillä asiasta kuin asiasta pystyy yleensä sopimaan. Tämä on opiskelijan kannalta tärkeää.

Arttu töissä

Arvostan tämän alan ammatteja korkealle, sillä eiväthän metsät katoa Suomesta minnekään. Puualalla on aina tarvetta todellisille ammattilaisille. Tulevaisuudessa minua kiinnostavat erilaiset insinöörin työtehtävät. Viiden vuoden päästä toivon työskenteleväni esimerkiksi tuotantopäällikön tehtävissä. Unelmatyöpaikka olisi jatkaa perheyritystä.

 


Nuorten AMK-haussa:
> Energiatekniikka
> Logistiikka
> Puutekniikka
> Rakennustekniikka
> Tietotekniikka
> Veneteknologia
> Merenkulku
> Muotoilu
> Restaurointi
> Viestintä
> Hoitotyö
> Terveydenhoitotyö
> Naprapatia
> Sosiaaliala
> Vanhustyö
> Liiketalous
> Liiketoiminnan logistiikka

 

 

Tutustu myös insinöörikoulutuksen kaikkiin mahdollisuuksiin osoitteessa www.insinooriksi.fi