Saana abina
Olin lukiossa kiinnostunut psykologiasta ja englannista, mutten hakenut yliopistoon, vaikka psykologian opettajani sitä suosittelikin. Halusin alalle, jolta löytyy tulevaisuudessa töitä. Tietotekniikka tuntui sopivalta, sillä olin kiinnostunut myös tekniikan kehityksestä. Pääsykokeessa testattiin fysiikan, matematiikan ja loogisen ajattelun osaamista.
Saana JAMKissa
Opiskelu koulutusohjelmassani on osittain teoriapainotteista, mutta käytännönsovelluksiakin on paljon. Olen viihtynyt opintojeni parissa erittäin hyvin, ja joka päivä opin jotain uutta. Mukavat luokkatoverit ja opettajat tuovat opintoihin mielekkyyttä, eivätkä pitkätkään päivät tunnu silloin niin pitkiltä. Opinnot ovat myös hyvin lähellä oikeaa työelämää.
Saana töissä
Insinöörit ovat olleet kautta aikain arvostettuja osaajia ja heitä tullaan arvostamaan myös tulevaisuudessa. Tulevaisuudessa haluaisin työskennellä järjestelmänhallitsijana sekä IT-palvelunhallinnan parissa. Toivon, että viiden vuoden päästä olisin jommassa kummassa edellämainituista tehtävistä. Unelmatyöpaikkani voisi olla esimerkiksi TeliaSonera.



















